Suomi on taas kerran valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Se on mahtavaa, mutta on pakko kysyä: onko joku oikeasti käynyt täällä marraskuussa?
Tai helmikuussa?
Tai oikeastaan minä tahansa kuukautena, kun sataa vaakasuoraan ja bussi on peruttu ”kuljettajapulan vuoksi”?
Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat onnellisia, koska suomalainen yhteiskunta on tasa-arvoinen ja korruptoitumaton, ihmiset täällä luottavat toisiinsa. Kuulostaa kauniilta, melkein runolliselta, kuin valtion tarjoama mindfulness-harjoitus.
Arjessa tämä näkyy esimerkiksi niin, että kuka tahansa voi pyytää naapurilta apua — kunhan pyytää kirjallisesti, kolme päivää etukäteen ja lupaa olla häiritsemättä enää koskaan.
Luottamus toisiin näkyy toki vahvasti. Varsinkin silloin, kun jätät puhelimesi kahvilan pöydälle ja käyt vessassa: kuka tahansa voi luottaa siihen, että puhelin on pöydällä vielä vessasta palatessa. Tietenkin on — viereisessä pöydässä joku tosin on ottanut asiakseen paheksua huolimattomuutta suomalaiseen tapaan ja ehtinyt kysyä joukkoälyltä, pitäisikö soittaa omistajalle vai ravintolapäällikölle, joka voisi kirjata puhelimen viralliseen ”löytötavaraepäselvyys”-protokollaan.
Tasa-arvo taas näkyy siinä, että kaikilla on yhtäläinen oikeus jonottaa Kelaan, jonottaa terveysasemalle ja jonottaa sähköpostivastauksia, joita ei koskaan tule.
Korruptoitumattomuus on sekin todennettavissa. Kukaan ei yritä lahjoa ketään, koska kukaan ei ole varma, mikä olisi hyväksyttävä lahjan muoto. Konjakkipullo? Liian ilmeinen. Suklaarasia? Voi tulkita painonhallintaan liittyväksi arvosteluksi. Paras lahja suomalaiselle viranomaiselle on tietenkin se, että kukaan ei häiritse.
Silti suomalaiset raportoivat subjektiivisesti olevansa onnellisia. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että kysely tehdään keväällä, jolloin aurinko on noussut ensimmäistä kertaa kuuteen kuukauteen. Valon äkillinen määrä aiheuttaa toiveikkuuden kaltaisen tunteen, joka väärintulkitaan iloksi.
Arjessa onnellisuus ilmenee tavallisissa, pienissä hetkissä:
– Kun saa hoitopaikan lapselle ilman 14 sivuista liitettä.
– Kun kaupan kassalla joku oikeasti sanoo “kiitos” eikä vain mutise.
– Kun lumikola ei katkea, vaikka taloyhtiön lumivalli näyttää siltä, että se olisi voitu rakentaa Suomi 100 -juhlavuoden monumentiksi.
Onnellisuus on siis tilastollinen totuus, mutta tunnepohjalta… no, suomalainen ei ole onneton, hän on varautunut. Jos jokin menisi aivan hyvin, epäily heräisi: mitä seuraavaksi?
Mutta ehkä siinä juuri piilee salaisuus: onnellisuus ei Suomessa ole riemua tai hurmaa. Se on matalaa, turvallista perustilaa — vähän niin kuin auton lämmityslaitteen asetus 22 °C, joka ei koskaan ole täydellinen, mutta ei myöskään vaadi muutoksia.
Se on onnellisuutta, suomalaisittain.
Joten jos luulit, että Suomi on maailman onnellisin maa — luulit väärin. Se on vain maailman vähiten valittava. Ero on kulttuurisesti merkittävä.
