Aavekaupungit ja tilat, joissa kukaan ei asu
Miksi tyhjät ostoskeskukset ja autiot lentokentät kiehtovat meitä? Koska ne ovat monumentteja kadotetulle tulevaisuudelle.
Filosofi Jacques Derridan käsite ”ajan sijoiltaan menosta” konkretisoituu fyysisessä ympäristössämme. Elämme keskellä raunioita, jotka ovat joskus olleet uusia.
Liminaalitilat ja epäpaikat
Internetissä leviävät kuvat ”liminaalitiloista” – tyhjistä hotellikäytävistä, autioista leikkikentistä ja sumuisista parkkipaikoista – ovat visuaalista hauntologiaa. Ne ovat ”epäpaikkoja”, jotka on suunniteltu ihmisvirroille. Kun ihmiset poistuvat, jäljelle jää outo, aavemainen tunnelma (the eerie).
Suomalainen aavekaupunki on metsä
Maailmalla puhutaan Kiinan massiivisista ”aavekaupungeista”, jotka on rakennettu miljoonille mutta jotka seisovat tyhjinä. Suomessa hauntologia saa toisenlaisen muodon: maaseudun hiljaisen autioitumisen.
Meillä ei ole betonisia aavekaupunkeja, sillä luonto valtaa hylätyt rakennukset nopeasti. Mutta autioituvat kylät ovat silti hauntologisia tiloja: ne ovat täynnä muistoja elämästä, joka on siirtynyt muualle. Ne ovat fyysinen muistutus rakennemuutoksesta ja lupauksesta (”koko maa pidetään asuttuna”), joka on muuttunut mahdottomaksi pitää.
Kuten Teppo Turkki kirjoittaa: ”Pinnalta kaikki näyttää normaalilta ja samalta, mutta pinnan alla mikään ei toimi tai ole kuten ennen.” Tilan tasolla tämä tarkoittaa, että elämme maailmassa, joka on rakennettu kasvua varten, mutta jota asuttaa pysähtyneisyys.
