Olemme kaikki samassa veneessä (tai pikemminkin samassa lätäkössä). Joulukuu 2025 Helsingissä on ollut brutaali. Aurinko on näyttäytynyt viimeisen kuukauden aikana yhteensä noin 20 minuuttia, ja silloinkin se näytti siltä kuin joku olisi sytyttänyt huonotehoisen taskulampun likaisen villasukan sisällä.

Sosiaalisessa mediassa ja kahvipöydissä on vallalla kollektiivinen konsensus: Tämä on helvetti. Me elämme Mordorissa, mutta ilman tulivuoren lämpöä.

Mutta sallikaa minun, hyvät kanssakärsijät, pilata teidän uhriutumisenne tieteellä.

Sain käsiini tuoreen klimatologisen vertailuanalyysin, jossa Helsingin marras-joulukuun “ekstremiteettiä” verrattiin maailman muihin asuttuihin kolkkiin. Tulos on helsinkiläisen itsetunnolle kova pala: Meidän kurjuutemme on maailman mittakaavassa noloa, keskinkertaista ja suorastaan tylsää.

Tässä on neljä kohdetta, jotka nauravat meidän “pimeydellemme”.

1. Tórshavn, Färsaaret – Kun aurinko nousee, mutta kukaan ei tiedä sitä

Helsingissä aurinko paistaa joulukuussa vähän. Tórshavnissa aurinko on lähinnä teoreettinen käsite.

Färsaarten pääkaupunki Tórshavn sijaitsee hieman Helsinkiä pohjoisempana, keskellä Pohjois-Atlantin myrskyvaltatietä. Tilastojen mukaan Tórshavnissa aurinko paistaa joulukuussa keskimäärin 0–1 tuntia. Ei päivässä, vaan koko kuukaudessa.

Siinä missä Helsingin pimeys johtuu siitä, että aurinko laskee aikaisin, Tórshavnin pimeys on ns. “aktiivista pimeyttä”. Taivas on niin paksun syklonisen pilvimassan peitossa, että vaikka aurinko on horisontin yläpuolella viisi tuntia, sen valo ei pääse läpi. Siellä vallitsee viidenkymmenen harmaansävyn sijaan vain yksi sävy: säkkipimeä.

Helsinkiläinen näkee joulukuussa aurinkoa sentään joskus. Tórshavnissa todennäköisyys nähdä aurinko on 5 %. Loput 95 % ajasta taivas on kuin märkää betonia. Se on “weather miseryn” maailmanmestari.

2. Bergen, Norja – Kun sade ei ole tila, vaan elämäntapa

Valitamme, että Helsingissä on märkää. “Yhyy, taas sataa tihkua.”

Samaan aikaan Bergenissä, Norjassa, säätiedottajat repeävät nauruun. Helsingissä sataa joulukuussa keskimäärin n. 58 millimetriä vettä. Se on ihan kiva määrä, sellainen, joka kastelee lahkeet.

Bergenissä sataa joulukuussa 290 millimetriä.

Ymmärrättekö mittakaavaeron? Bergeniin sataa yhdessä kuukaudessa viisi kertaa enemmän vettä kuin Helsinkiin. Se on lähes 10 milliä vettä joka ikinen päivä. Bergenissä ei ole “sadepäiviä”, siellä on “sadekuukausia”. Jos Helsingin sää on kuin märkä rätti kasvoilla, Bergen on kuin joku seisoisi vieressäsi ja heittäisi ämpärillisen jäävettä niskaasi tunnin välein.

Helsingin “märkyys” on usein loskaa, joka lilluu maassa. Bergenissä vesi tulee taivaalta ja sitä tulee niin paljon, että sateenvarjot ovat siellä kertakäyttötuotteita.

3. St. John’s, Kanada – Missä sää vetää sinua turpaan

Tämä on oma suosikkini. Newfoundlandin St. John’s on kaupunki, jota sääjumalat vihaavat intohimoisesti.

Me valitamme tuulesta, jos Helsingissä puhaltaa 5 m/s (n. 18 km/h). Se on “viimaa”. St. John’sissa joulukuun keskituuli on tuplasti kovempi, ja myrskypuuskat (yli 90 km/h) ovat arkipäivää. Vuonna 2025 siellä mitattiin puuskia, jotka olisivat repineet Pasilan tv-maston irti perustuksistaan.

Mutta pahinta ei ole tuuli, vaan se, mitä tuuli tuo mukanaan. St. John’s on maailman “räntäpääkaupunki”. Siellä sataa joulukuussa 164 mm vettä JA 60 cm lunta. Sää vaihtelee tunneissa: ensin tulee jäätävää sadetta, joka muuttaa kadut luistinradoiksi, sitten 150 km/h myrsky, ja lopuksi lumimyräkkä, joka hautaa autot.

Helsingissä sää on staattista nuhjaamista. St. John’sissa sää on väkivaltaista urheilua. Siellä kotoa poistuminen on extreme-laji.

4. Adak, Alaska – Jumalan hylkäämä sumusaari

Jos yhdistämme kaikkien edellisten paikkojen huonoimmat puolet, saamme Adakin Alaskassa. Se sijaitsee Aleuttien saariketjussa, Beringinmeren ja Tyynenmeren ristiaallokossa.

Adakissa “aurinkoinen päivä” on tilastollinen virhe (todennäköisyys marraskuussa 1 %). Siellä sataa yli 200 päivää vuodessa. Siellä tuulee aina. Ja toisin kuin Helsingissä, siellä ei ole Stockmannia, jossa voisi käydä lohdutusostoksilla. Se on pelkkää tuulta, sumua ja sadetta, ilman toivoa keväästä.

Tuomio: Helsingin “kurjuus” on itse asiassa luksusta

Mikä on siis johtopäätös tästä masokistisesta maailmanympärimatkasta?

Raportin analyysi osuu naulan kantaan: Helsingin sään “ekstremiteetti” on sen tylsyydessä.

Meidän kärsimyksemme on staattista. Meillä on matala pilvikatto, heikko tuuli ja tihkusadetta. Se on kuin eläisi tupperware-kulhossa. Se ei ole vaarallista, se on vain puuduttavaa. Se on säämaailman vastine haalealle kaurapuurolle.

Verrokkikaupungeissa (Tórshavn, St. John’s, Adak) kärsimys on dynaamista. Siellä sää rikkoo sateenvarjot, kaataa puut ja huuhtoo tiet mennessään. Se on pelottavaa.

Joten kun seuraavan kerran kävelet Mannerheimintiellä ja joulukuun harmaa tihku kastelee silmälasisi, muista tämä:

Sinun ei tarvitse pitää kiinni köydestä pysyäksesi pystyssä (kuten Chilen Punta Arenasissa). Sinun ei tarvitse sukeltaa viiden metrin vesimuurin läpi päästäksesi lähikauppaan (kuten Bergenissä). Eikä sinulla ole nollaa tuntia auringonpaistetta kuukaudessa (kuten Murmanskissa).

Sinulla on vain vähän tylsää ja harmaata.

Helsinki on maailman sääkartalla “turvallinen tila”. Se on pimeä, kyllä, mutta se on pehmeä, pumpulinen pimeys, joka ei yritä tappaa sinua. Se vain yrittää saada sinut nukkumaan päiväunet.

Ehkä meidän pitäisikin olla kiitollisia? Tai no, ehkä ei sentään. Mutta ainakin voimme lohduttautua sillä, että jossain päin Färsaaria joku paikallinen katsoo juuri nyt ikkunasta ulos, näkee vaakasuoraan lentävän lampaan ja miettii: “Vitsit kun asuisi Helsingissä. Siellä on kuulemma vain vähän harmaata.”